Yleiskuvaus
Valkoposkihanhi on selväpiirteinen mustavalkoinen hanhi ja Suomen pesimälinnustossa uudistulokas. Alun perin korkean arktisen alueen laji pesi luontaisesti muun muassa Grönlannissa, Huippuvuorilla ja Novaja Zemljalla, mutta viime vuosikymmeninä se on levinnyt myös Itämeren rannikoille ja Suomeen. Pesimäkanta on kasvanut nopeasti, ja laji on nykyisin tuttu näky rannikoilla ja kaupunkipuistoissa.
Oman pesimäkantamme lisäksi Suomen läpi muuttaa keväin ja syksyin suuria määriä arktisilla alueilla pesiviä valkoposkihanhia. Satojatuhansia lintuja levähtää tällöin pelloilla keräten ravintoa, mikä aiheuttaa paikoin huomattavia satovahinkoja. Valkoposkihanhi on Suomessa rauhoitettu laji.
Tuntomerkit
Valkoposkihanhi on pienikokoinen ja kompakti hanhi, jonka tunnistaa helposti. Kasvot ovat laajalti valkoiset: valkoinen ulottuu otsasta poskiin ja kurkkuun. Päälaki, niska, kaula ja rinta ovat mustat, ja nokan ja silmän välissä kulkee ohut musta juova. Selkä on lyijynharmaa, ja siinä on mustavalkoista poikkijuovitusta. Vatsa on vaalea, ja nokka sekä jalat ovat mustat. Lento on kevyttä ja tiivistä, ja parvet ääntelevät jatkuvasti. Ääni on lyhyttä ja haukahtavaa.
Ääni
Valkoposkihanhiparven ääntelyä:
Erottaminen muista hanhista
Valkoposkihanhi voidaan sekoittaa etenkin kanadanhanheen, mutta erot ovat selvät.
- Kanadanhanhi on selvästi suurempi ja pitkäkaulaisempi, ja sen selkä on ruskeansävyinen. Sillä on valkoinen leukalappu, kun taas valkoposkihanhella koko kasvot ovat laajalti valkoiset.
- Merihanhi on suurempi ja yleisväriltään ruskeanharmaa, ja sillä on oranssi nokka. Siltä puuttuu valkoposkihanhen musta kaula ja valkoiset kasvot.
- Sepelhanhi on pienempi ja lähes kokonaan tumma; siltä puuttuvat valkoiset kasvot, ja sillä on vain pieni valkoinen laikku kaulan sivulla.
- Metsähanhi on ruskea ja kookas, eikä siinä ole valkoposkihanhen mustavalkoista kuviointia.
Levinneisyys ja elinympäristö
Valkoposkihanhi pesii Suomessa rannikon luodoilla, kallioilla ja saaristossa, ja sisämaassa muun muassa Vesijärvellä ja Etelä-Päijänteellä. Kaupungeissa se on tottunut ihmisiin ja pesii myös puistoissa ja rakennetun ympäristön liepeillä, missä se ruokailee nurmikoilla.
Muuton aikana näkymä on toinen: arktisilla alueilla pesivät valkoposkihanhet muuttavat Suomen läpi, kevätmuutto ajoittuu huhti–toukokuulle ja syysmuutto lokakuulle. Tällöin pelloille kerääntyy satojatuhansia lintuja. Talvehtimisalueet sijaitsevat Pohjanmeren rannikolla.
Käyttäytyminen
Valkoposkihanhi on kasvinsyöjä, joka laiduntaa nurmikoilla, pelloilla ja rantaniityillä syöden ruohoa, lehtiä, saroja ja muita kasveja. Luonnonoloissa se on varovainen, mutta kaupungeissa se on tottunut ihmisten läheisyyteen. Pari pysyy yhdessä, ja naaraat ovat paikkauskollisia palaten samalle pesimäalueelle. Poikasiaan vartioiva emo voi käyttäytyä uhkaavasti, joten pesien ja poikueiden lähelle ei pidä mennä.
Suojelu ja lainsäädäntö
Valkoposkihanhi on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla, eikä se ole riistalaji. Laji kuuluu EU:n lintudirektiivin liitteeseen I eli erityisesti suojeltaviin lajeihin, minkä vuoksi sitä ei voida säätää riistalinnuksi. Sen tappaminen ja luvaton häiritseminen on laitonta.
Koska muuttavat parvet aiheuttavat satovahinkoja, vahinkoja torjutaan ensisijaisesti karkottamalla ja poikkeusluvin. Maatalousvahinkojen vuoksi on valmisteltu lainsäädäntöä rauhoitettujen lajien aiheuttamista vahingoista sekä valkoposkihanhien niin kutsuttua suojametsästystä.
Kanta
Valkoposkihanhikanta on kasvanut voimakkaasti sekä Suomessa että koko Itämeren alueella. Suomen Luonnon mukaan pesimäkanta on tasoa 34 000 yksilöä, ja sen lisäksi maan läpi muuttaa suuria määriä arktisia lintuja. Nopea runsastuminen on samalla huomattava luontomenestys: muutama vuosikymmen sitten valkoposkihanhi oli Suomessa harvinaisuus.