Yleiskuvaus
Näätä on metsien näätäeläin ja taitava kiipeilijä, joka liikkuu yhtä sujuvasti maassa kuin puiden latvoissa. Sen tunnistaa parhaiten ruskeasta turkista ja kurkun keltaisesta laikusta, jonka vuoksi lajia kutsutaan myös kultakurkuksi. Näätä on riistalaji ja vanha, arvostettu turkiseläin.
Tuntomerkit
Näätä on hoikka ja pitkävartaloinen. Pituutta on 45–55 cm, tuuheaa häntää 20–30 cm ja painoa 1–2 kg. Turkin väri säilyy samana ympäri vuoden ja vaihtelee tummanruskeasta harmaan- tai kellertävänruskeaan. Kurkussa ja rinnassa on selvä laikku, joka voi olla vaaleankeltainen tai jopa kellertävänpunainen. Tämä kultakurkku on lajin tunnetuin tuntomerkki.
Erottaminen muista pienpedoista
Näätä on pienpedoista keskikokoinen. Se voi sekoittua muihin näätäeläimiin ja puissa liikkuessaan myös oravaan.
- Minkki on lähes saman painoinen, mutta elää vesistöjen äärellä, on tasaisen tummanruskea eikä siltä löydy keltaista kurkkulaikkua. Lumessa minkin jälkipainallus on näädän jälkeä pienempi.
- Kärppä ja lumikko ovat selvästi näätää pienempiä ja muuttuvat talvella valkoisiksi.
- Orava liikkuu samoissa puissa ja voi vilaukselta muistuttaa näätää, mutta se on paljon pienempi, istuu usein takajaloillaan ja kantaa suurta pörröhäntää selkänsä päällä. Oravalta puuttuu näädän keltainen kurkkulaikku.
Levinneisyys ja elinympäristö
Näätä elää lähes koko Suomessa; vain aivan pohjoisin Lappi jää lajin vakituisen levinneisyyden ulkopuolelle, ja pohjoisessa sen tapaa lähinnä metsäisistä painanteista. Näätä viihtyy tiheissä, latvustoltaan peittävissä metsissä ja välttää aukeita: esimerkiksi suot se kiertää mieluummin metsänreunaa pitkin. Elinympäristölle tärkeää on piilopaikkojen runsaus, sillä näätä lepää puiden koloissa, kivikasoissa ja maapuiden suojassa.
Käyttäytyminen ja ravinto
Näätä liikkuu öisin: se saalistaa hämärän aikaan ja lepää päivän puiden onkaloissa, kaatuneiden runkojen alla, kivilouhikoissa tai oravan pesissä. Hyvän pimeänäön ja tarkan muistin ansiosta se suunnistaa elinalueellaan taitavasti ja merkitsee reittejään hajumerkein. Koska turkki ei muutu talvella valkoiseksi, näädän on päästävä saalistajia pakoon puihin. Ravinnoltaan se on monipuolinen saalistaja, jolle kelpaa lähes kaikki tarjolla oleva: oravat, myyrät, jänikset, linnut ja munat, sammakot, marjat ja sienet. Loistavana kiipeilijänä näätä voi loikata puusta toiseen jopa neljän metrin matkan, ja se on myös hyvä uimari.
Lisääntyminen
Näätä lisääntyy kerran vuodessa. Parittelu tapahtuu loppukesällä, mutta minkin tapaan sikiönkehitys on viivästynyt, joten sikiöt alkavat kehittyä vasta vuodenvaihteen jälkeen. Poikaset, joita on tavallisesti 3–4, syntyvät huhti-toukokuussa.
Jäljet
Näädän jälkeen piirtyy viisi varvasta, ja etutassun kohdalla näkyy usein myös ranneantura. Etutassun jälki on 5–7 cm pitkä, takatassun hieman lyhyempi, noin 5 cm. Tassut ovat eläimen kokoon nähden suuret, ja talvella karvainen jalkapohja tekee yksittäisistä anturapainaumista epätarkkoja; suuret tassut auttavat näätää liikkumaan syvässä lumessa minkkiä vaivattomammin. Näätä etenee lähes aina loikkien, ja lumessa jälki on tavallisesti parijälki, jossa takatassut osuvat etutassujen jälkiin. Askel on yleensä 50–70 cm. Minkin pariloikassa jäljet ovat tarkemmin rinnakkain kuin näädällä.
Metsästys ja lainsäädäntö
Näätä on riistalaji, jonka metsästysaika on koko maassa 1.8.–31.3. Aikoinaan näätä oli arvokas turkiseläin, mutta turkin hinnan laskettua metsästys on vähentynyt. Näädänpyynti ei ole helppoa: se vaatii kärsivällisyyttä, ja saalista jäljitetään tavallisesti koiran avulla tai pyydetään välittömästi tappavilla raudoilla. Hyvin koulutettu näätäkoira on pyynnissä korvaamaton apu.
Lähde: Riistakeskus – näätä
Kanta ja suojelu
Näädän kanta vaihtelee saaliseläinten, etenkin pikkujyrsijöiden, runsauden mukaan, ja lajia seurataan vuosittain riistakolmioiden lumijälkilaskennoissa. Suomessa näätä on elinvoimainen ja sitä esiintyy laajalti.