Yleiskuvaus
Naali on pieni, arktisiin oloihin erikoistunut kettu. Suomessa se on äärimmäisen uhanalainen ja rauhoitettu: luonnonvaraisena lajia tavataan vain pieni määrä yksilöitä vuodessa, ja silloinkin lähes yksinomaan pohjoisimmilla tuntureilla. Tarhattua, sinenharmaata värimuotoa kutsutaan sinikettuksi.
Tuntomerkit
Naali on kettua pienempi ja yleisilmeeltään tiivis. Sillä on lyhyet, pyöreät korvat, lyhyt kuono ja hyvin tiheä, kylmää kestävä turkki. Vartalon pituus on noin 50–60 cm, häntä noin 30 cm ja paino tavallisesti 3–8 kg. Talvella naalin turkki on Suomessa useimmiten valkoinen, kesällä se on ruskeanharmaa. Lyhyemmät korvat ja kuono erottavat naalin punaketusta.
Erottaminen muista pienpedoista
Naali voi etäältä muistuttaa kettua, mutta erot ovat selvät.
- Kettu on selvästi suurempi, pidempiraajainen ja pitkä- ja teräväkorvaisempi, eikä sen turkki muutu talvella valkoiseksi.
- Tarhattu naali eli sinikettu voi liikkua tunturialueen ulkopuolella tarhakarkulaisena. Se on usein sinenharmaa eikä kuulu Suomen luonnonvaraiseen kantaan.
Levinneisyys ja elinympäristö
Suomessa naali esiintyy luontaisesti vain aivan pohjoisimmilla tuntureilla, Enontekiön ja Utsjoen alueella. Laji elää puuttomilla tunturipaljakoilla ja pesii usein vanhoihin, useiden sukupolvien käyttämiin pesäluoliin. Onnistuneet pesinnät ovat Suomessa nykyään hyvin harvinaisia.
Käyttäytyminen ja ravinto
Naalin elämä on tiukasti sidoksissa tunturien pikkujyrsijöihin. Ravinnon rungon muodostavat myyrät ja sopulit, minkä lisäksi se syö lintuja, munia ja raatoja. Hyvinä sopulivuosina naali voi onnistua pesinnässä ja kasvattaa suuren pentueen, kun taas huonoina vuosina lisääntyminen voi jäädä kokonaan väliin. Naali varastoi ruokaa pesänsä lähistölle pahan päivän varalle.
Metsästys ja lainsäädäntö
Naali on rauhoitettu, eikä sitä saa metsästää. Koska kanta on äärimmäisen pieni, jokainen yksilö ja jokainen pesintä on suojelun kannalta arvokas. Tuntureilla liikkuvan retkeilijän kannattaa välttää pesäluolien lähistöä, jottei naalin pesintää häiritä.
Kanta ja suojelu
Naali on Suomen uhanalaisin nisäkäs ja luokitellaan äärimmäisen uhanalaiseksi (CR). Maassamme arvioidaan nykyään liikkuvan noin 10–20 naalia vuodessa, ja havaintoja on tehty viime vuosina aiempaa enemmän. Norjan, Ruotsin ja Suomen yhteinen tunturikanta painui 2000-luvun alussa muutamaan kymmeneen yksilöön, mutta on suojelutyön ansiosta noussut noin viiteensataan aikuiseen. Suomessa naalin todettiin pesineen onnistuneesti vuonna 2022 ensi kertaa yli neljännesvuosisataan, ja pesintöjä on sen jälkeen havaittu tuntureilla useana peräkkäisenä vuonna. Keskeisiä suojelukeinoja ovat naalien talviruokinta ja punaketun poistaminen pesimäalueilta.
Lähteet: Metsähallitus ja WWF Suomi