Yleiskuvaus
Minkki on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva keskikokoinen näätäeläin, joka on levinnyt Suomeen turkistarhoilta karanneista yksilöistä. Se elää tiiviisti vesistöjen äärellä ja on erinomainen uimari. Minkki on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jota pyritään poistamaan luonnosta etenkin vesi- ja saaristolinnuston suojelemiseksi.
Tuntomerkit
Minkki on pitkänomainen ja lyhytjalkainen. Vartalon pituus on noin 30–47 cm, tuuhea häntä 13–23 cm ja paino 0,5–2 kg. Urokset ovat naaraita kookkaampia, ja suurin uros voi yltää lähes näädän painoon. Turkki on kiiltävän mustanruskea, ja myös pohjavilla on tumma. Leuassa on usein pieni valkoinen laikku. Tarhatuilla minkeillä esiintyy myös monia muita värimuotoja.
Erottaminen muista pienpedoista
Minkki voi muistuttaa muita vesistöjen näätäeläimiä.
- Hilleri on yleisväriltään ruskeampi, ja sillä on selvästi vaaleammat kasvot. Jäljistä lajeja on lähes mahdoton erottaa.
- Saukko on huomattavasti suurempi ja vankempi, ja sen häntä on paksu ja tyvestä leveä.
- Vesikko on lähes hävinnyt Suomesta, joten se ei käytännössä aiheuta sekaannusta.
Levinneisyys ja elinympäristö
Minkki tuotiin Suomeen turkiseläimeksi 1920-luvulla, ja luonnonvarainen kanta syntyi pian tarhoilta karanneista eläimistä, ensin Pohjanmaalla. Noin kolmessakymmenessä vuodessa laji levisi koko maahan, ja nykyään sitä tavataan kaikkialla Suomessa. Minkki elää vesistöjen varsilla, mutta on elinympäristöltään saukkoa vaatimattomampi ja viihtyy lähes kaikenlaisten vesien rannoilla. Erityisesti saariston lintuluodoilla se voi tehdä suurta tuhoa pesimälinnustolle.
Käyttäytyminen ja ravinto
Maalla minkki etenee loikkien ja kiipeää tarvittaessa puihinkin, mutta ennen kaikkea se on taitava uimari ja pystyy sukeltamaan 5–6 metrin syvyyteen. Toisin kuin saukko, minkki pysyttelee tiukasti veden lähellä eikä juuri vaella metsien halki vesistöltä toiselle. Talvella se oleskelee veden äärellä ja syö lähes pelkkää kalaa, mutta muutoin minkki on monipuolinen lihansyöjä: ravinnoksi kelpaavat kotilot, simpukat, sammakot, jyrsijät ja selkärangattomat, jopa jänikset ja linnut.
Lisääntyminen
Minkki pariutuu helmi-huhtikuussa ja saa yhden pentueen vuodessa. Sikiönkehitys on viivästynyt, ja varsinainen tiineys kestää noin kuukauden. Poikaset, joita on tavallisesti 4–7, syntyvät huhti-toukokuussa sokeina ja painavat noin 6 grammaa. Emo vieroittaa ne 5–6 viikon iässä, ja itsenäisiä poikaset ovat 13–14 viikon ikäisinä. Pesänsä minkki kaivaa itse tai hyödyntää muiden eläinten käytäviä.
Jäljet
Minkin jäljessä erottuu viisi varvasanturaa, ja niistä sisimmäinen on pienin ja painuu vain heikosti. Etukäpälän jälki on 4–5 cm pitkä, ja takakäpälän jälki on tätä pienempi. Hillerin jälki on lähes samanlainen, eikä lajeja yleensä voi erottaa jäljistä. Minkki liikkuu loikkien, ja tavallisin jälkijono on parijälki. Pehmeässä lumessa parijäljen kuopan leveys on minkillä yli 7 cm, kun se kärpällä jää tätä pienemmäksi.
Metsästys ja lainsäädäntö
Minkki on haitallinen vieraslaji, joka pyritään poistamaan Suomen luonnosta. Metsästysaika on koko maassa ympärivuotinen (1.8.–31.7.), ja vieraslajina sen pyyntiä koskevat tavanomaista vapaammat säännöt. Pyyntiin käytetään sekä elävänä pyytäviä että heti tappavia pyyntivälineitä, koiria ja muun metsästyksen ohessa tapahtuvaa poistopyyntiä. Saaristossa koiran paikantaman, kivikkoon piiloutuneen minkin karkottamiseen käytetään usein lehtipuhallinta. Saalismäärät ovat suuria, vuodessa kymmeniätuhansia yksilöitä.
Lähde: Riistakeskus – minkki
Kanta ja vieraslajitilanne
Minkkiä on pitkään pidetty hyvin runsaslukuisena tuholaisena, mutta tarkemmissa tutkimuksissa kanta ei aina ole osoittautunut kovin suureksi, ja paikoin sen on havaittu jopa taantuneen. Haitallisena vieraslajina minkin pyyntiä pidetään tärkeänä etenkin vesilintujen ja saaristolinnuston suojelemiseksi.