Yleiskuvaus
Metsähanhi on suomalaisen hanhijahdin perinteisin laji ja erämaiden varovainen lintu. Suomessa pesivä taigametsähanhi on kuitenkin taantunut, ja lajin metsästys on nykyään tarkoin rajattua sekä alueellisesti että ajallisesti. Tunnistamisessa keskeisintä on tumma yleisväri ja mustan ja oranssin kirjava nokka.
Tuntomerkit
Metsähanhi on lähes merihanhen kokoinen, painoltaan noin 2,5–3,5 kg, mutta vaikuttaa solakammalta ja kevyemmältä kapeampien siipiensä, ohuemman kaulansa ja pitkänomaisen päänsä vuoksi. Yleisväri on tumma ja selkeästi merihanhea tummempi, ja pää ja kaula erottuvat muuta lintua tummempina. Lennossa siivet ovat tasaisen tummat, eikä niissä näy merihanhelle ominaista vaaleaa värirajaa. Nokka on aina kaksivärinen, mustan ja oranssin kirjava, ja oranssin määrä vaihtelee yksilöittäin. Jalat ovat kirkkaan oranssit. Ääntely on rupattelevaa ja nenäsointista.
Erottaminen muista hanhista
Metsähanhi sekoitetaan helpoimmin merihanheen, ja lisäksi sen kaksi alalajia eroavat toisistaan.
- Merihanhi on vaaleampi, ja sen siivissä näkyy lennossa selvä vaalea väriraja. Merihanhen nokassa on enemmän oranssia, kun taas metsähanhen nokka ja kaula ovat tummemmat.
- Alalajit: meillä pesivän taigametsähanhen lisäksi muuttoaikana tavataan Siperiassa pesivää tundrametsähanhea. Tundrametsähanhen nokka on lyhyempi, korkeatyvisempi ja pääosin musta, ja siinä on oranssia vain kapea juova kärjen takana. Lintu on myös hieman lyhytkaulaisempi.
Levinneisyys ja elinympäristö
Metsähanhi on ainoa hanhilajimme, jota tavataan säännöllisesti koko maassa. Pesimäalueet ovat soiden reunametsissä ja rämeillä Keski-Suomesta pohjoiseen, ja kannan painopiste on Metsä-Lapissa. Syysmuutto alkaa elokuun lopussa ja huipentuu syyskuun loppupuolella, jolloin suuri osa läpimuuttavista linnuista on kotoisin Venäjältä. Levähtäviä parvia näkee laajoilla avosoilla, peltoaukeilla ja rehevillä merenlahdilla. Talvehtimaan metsähanhet siirtyvät Etelä-Ruotsiin ja kylmimpinä talvina Tanskaan ja Saksaan saakka.
Käyttäytyminen ja ravinto
Metsähanhi on arka ja varovainen lintu, joka palaa vuodesta toiseen samalle pesimäsuolle ja samoille levähdyspaikoille. Ravinnoksi kelpaavat ruoho, kosteikkokasvit ja viljanjyvät. Heinäkuun alussa linnut menettävät sulkasadossa lentokykynsä ja vetäytyvät vaikeakulkuisille paikoille, kunnes lentokyky palautuu.
Lisääntyminen
Naaras munii toukokuussa 4–8 harmaanvalkeaa munaa. Pesä sijaitsee metsässä tai suomättäällä.
Metsästys ja lainsäädäntö
Metsähanhen metsästys perustuu taigametsähanhen kansainväliseen verotussuunnitelmaan, ja Suomi kuuluu lajin keskiseen kannanhoitoalueeseen yhdessä Ruotsin, Venäjän, Tanskan ja Norjan kanssa. Laji oli Suomessa rauhoitettu vuosina 2014–2016 taantumisen pysäyttämiseksi, ja vuodesta 2017 metsästys on ollut mahdollista sovitun kiintiön rajoissa. Metsästys on sallittu vain asetuksessa erikseen määritellyillä alueilla: pohjoisemmalla alueella, johon kuuluvat muun muassa Kainuu sekä osia Lapista ja Pohjois-Pohjanmaasta, kausi on 20.8.–27.8., ja kaakkoisemmalla alueella, kuten Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa, 1.10.–30.11. Varhaisella kaudella metsästys alkaa kello 12, kausikiintiö on yksi metsähanhi, ja sekä jyväruokinta että peltometsästys ovat kiellettyjä. Saalisilmoitus on lakisääteinen. Muualla maassa laji on rauhoitettu, ja tarkka lajintunnistus ennen laukausta on tärkeää.
Lähde: Riistakeskus – metsähanhi
Kanta ja suojelu
Suomessa pesivä taigametsähanhi on taantunut 1990-luvun alkuvuosista alkaen, eikä taantuman syytä tunneta varmasti; arvioissa on mainittu soiden ja metsien käytön muutokset sekä kasvanut joutsenkanta. Muuttoaikana tavattava tundrametsähanhi ei ole vähentynyt samalla tavalla. Taigametsähanhella on kansainvälinen hoitosuunnitelma, jonka tavoitteena on vakauttaa kanta ja käynnistää sen elpyminen koko levinneisyysalueella, ja metsästystä säädellään seurantatiedon perusteella sopeutuvan kannanhoidon mukaisesti.