Yleiskuvaus
Laulujoutsen on Suomen kansallislintu ja yksi maamme suurimmista lentävistä linnuista. Vielä 1900-luvun puolivälissä laji oli lähes hävinnyt Suomesta, mutta suojelutoimien ansiosta kanta on elpynyt voimakkaasti. Nykyisin laulujoutsenia pesii koko maassa Lapin perukoilta etelärannikolle saakka, ja BirdLife Suomi arvioi pesimäkannan suuruudeksi noin 10 000 paria.
Tuntomerkit
Laulujoutsen on suuri valkoinen vesilintu. Aikuisen höyhenpuku on kokonaan valkoinen. Nuoret linnut ovat harmaita, ja niiden nokan keltainen väri on hailakampaa ja usein punertavaa. Sukupuolet ovat ulkoisesti samanlaiset.
Tärkein yksittäinen tuntomerkki on nokka: laulujoutsenella se on kiilamainen ja pääosin keltainen, kärjessä musta. Kaula pidetään lennossa ja uiessa suorana, ei kaarella.
Ääni
Laulujoutsenen kantava lento-ääni, joka kuuluu kauas. Äänestä laji tunnistaa jo ennen kuin parvi on näköpiirissä.
Erottaminen muista joutsenista lyhyesti
- Nokka keltainen — kyhmyjoutsenella nokka on oranssinpunainen ja nokan tyvellä on selkeä kyhmy.
- Kaula suorana — kyhmyjoutsen pitää kaulaa usein s-kirjaimen muotoisessa kaaressa.
- Kantavat trumpettiäänet — kyhmyjoutsen on lähes äänetön; laulujoutsen kuuluu kauas.
- Pikkujoutsen on laulujoutsenta pienempi ja lyhytkaulaisempi, ja sen nokassa on enemmän mustaa kuin keltaista.
Erottaminen kyhmyjoutsenesta
Laulujoutsenen ja kyhmyjoutsenen sekoittaminen on yleisin tunnistusvirhe. Luotettavimmat erot ovat nokassa ja äänessä.
- Nokka: laulujoutsenella pääosin keltainen, kiilamainen, kärki musta. Kyhmyjoutsenella oranssinpunainen ja nokan tyvellä musta kyhmy.
- Ääni: laulujoutsen ääntelee voimakkaasti trumpetinomaisesti. Kyhmyjoutsen on hiljainen — siivistä kuuluu vain voimakas viuhuna lennossa.
- Kaula: laulujoutsen pitää kaulan suorana. Kyhmyjoutsenen kaula kaartuu usein s-muotoon, mutta tämä ei ole täysin luotettava merkki.
- Nuori lintu: nuori laulujoutsen on harmahtava, nuori kyhmyjoutsen hieman ruskeampi. Nokan väritys erottaa nekin — laulujoutsenella punertavaa keltaista, kyhmyjoutsenella harmaata.
Levinneisyys ja elinympäristö
Laulujoutsen pesii koko Suomessa. Se suosii matalia ja kasvillisuuden reunustamia järviä, lampia, jokisuistoja ja merenlahtia, joissa on riittävästi vesikasvillisuutta ravinnoksi. Syys–lokakuussa laulujoutsenet kerääntyvät suuriksi parviksi sopiville ruokailualueille ennen syysmuuttoa. Suurimmat kerääntymät ovat perinteisesti Pohjanlahden pohjoisosassa, mutta suuria parvia kokoontuu myös etelärannikon merenlahdille ja Keski-Suomen suurille järville.
Suomalaiset laulujoutsenet talvehtivat pääosin Tanskan rannikolla. Osa linnuista jää Suomeen, jos avovettä riittää — talvehtivien määrä vaihtelee talven ankaruuden mukaan.
Käyttäytyminen
Laulujoutsen on pitkäikäinen ja uskollinen parisuhteilleen — sama pari pesii usein vuodesta toiseen samalla reviirillä. Pesä rakennetaan vesirajaan tai vedessä olevalle matalalle kohoumalle. Naaras hautoo 4–7 munaa noin 35 vuorokautta, koiras vartioi pesää. Poikaset ovat pesästälähtijöitä ja oppivat lentämään noin kolmen kuukauden iässä.
Ravinto koostuu pääosin vesikasveista, joita lintu nostaa pitkällä kaulallaan pohjaliejusta. Laulujoutsen on äänekäs lintu, jonka kantavat trumpettiäänet paljastavat usein parven jo ennen kuin se on näköpiirissä.
Suojelu ja lainsäädäntö
Laulujoutsen on Suomessa rauhoitettu eikä sillä ole metsästysaikaa. Laji on myös Suomen kansallislintu, joksi se valittiin vuonna 1952. Kanta on elpynyt merkittävästi suojelun ansiosta: 1950-luvulla Suomessa pesi enää muutamia kymmeniä pareja, nykyisin arviolta 10 000 paria. Laji on luokiteltu elinvoimaiseksi.