Yleiskuvaus
Kiiruna on tunturien kanalintu ja kuuluu maailman pohjoisimmin asuviin paikkalintuihin. Se ei muuta talveksi etelämmäs, vaan pärjää ympäri vuoden karuilla tunturipaljakoilla. Suomessa kiiruna on metsästäjälle harvinainen kohtaaminen: laji elää vain pohjoisimman Lapin puuttomilla lakialueilla, selvästi ylempänä kuin sukulaisensa riekko.
Lintu kestää kovaa kylmyyttä muun muassa paksun rasvakerroksen ja höyhenpeitteisten jalkojensa ansiosta, ja se osaa muiden kanalintujen tavoin kaivautua lämpimään kieppiin lumeen. Hyvän suojavärityksen takia kiiruna on maastossa vaikea havaita, eikä se juuri pidä ääntä.
Tuntomerkit
Kiiruna on yleisilmeeltään riekon kaltainen, mutta hieman pienempi ja siromman oloinen. Aikuinen lintu painaa noin 450–600 grammaa. Höyhenpuku vaihtuu vuodenkierron mukaan: talvella se on lähes kauttaaltaan lumivalkoinen, kesällä taas tummanharmaan ja valkoisen kirjava. Kummassakin tapauksessa väritys sulauttaa linnun ympäristöönsä.
Talvipuvussa lintu on lähes kokonaan valkoinen, ja mustaa väriä näkyy lähinnä pyrstössä. Kesäpukuinen koiras on yleissävyltään tumma, lähes grafiitinharmaa, kun taas naaras on vaaleampi ja sävyltään kellertävämpi.
Koiraan ja naaraan erot
Koiraan varmin tunnusmerkki on nokan ja silmän välinen musta juova eli ohjasjuova. Naaraalta se joko puuttuu kokonaan tai näkyy vain hyvin himmeänä. Selvimmillään juova erottuu talven valkoisesta puvusta, mutta sen voi havaita heikompana myös muina vuodenaikoina.
Jäljet ja maastomerkit
- Jalat ovat höyhenpeitteiset aina varpaita myöten — sopeuma kylmään ja lumeen.
- Jälki on pituudeltaan noin 4–5 cm. Varpaat ovat lyhyitä ja kynnet pitkiä, ja koska varpaiden höyhenet painautuvat lumeen, varpaat näyttävät paksuilta ja jäljen reunat jäävät epätarkoiksi.
- Talvella jalkojen höyhentupsut jättävät tunnistettavan jälkiketjun, joka paljastaa linnun liikkuneen alueella.
- Jätökset ovat ulkoasultaan samankaltaisia kuin teerellä.
Ääni
Kiiruna ääntelee harvoin, mikä osaltaan tekee siitä huomaamattoman. Koiraan ääni on matala ja narahteleva, ja se kantaa selvästi heikommin kuin riekon äänekäs, nenään soinnuttava ääntely. Ääni on samalla yksi luotettavimmista tavoista tunnistaa laji maastossa.
Erottaminen riekosta
Riekko ja kiiruna ovat lähisukulaisia ja muistuttavat toisiaan niin paljon, että tunnistaminen voi olla hankalaa. Käytännössä sekaannuksen vaara rajoittuu Pohjois-Lapin tuntureille, joiden reunamilla lajien esiintymisalueet voivat olla päällekkäin. Helpoimmin lajit erottaa näistä merkeistä:
- Elinympäristö: riekko pitäytyy alempana tunturikoivikoissa ja pensaikoissa, kiiruna asuu ylempänä avoimella, kivikkoisella paljakalla.
- Talvipuku: molemmat ovat valkoisia ja mustaa näkyy vain pyrstössä. Ratkaiseva merkki on koiraan ohjasjuova — kiirunakoiraalla se on, riekolla ei.
- Naaras: kiirunanaaras ja riekko ovat lähes samanvärisiä. Erottavia merkkejä ovat vain kiirunan hieman pienempi koko ja siromman muotoinen nokka.
- Kesäpuku: riekossa on lämpimiä ruskeansävyjä, jotka kiirunalta puuttuvat kokonaan. Kiiruna on yleisväriltään harmaa, koiras lähes grafiitinharmaa.
- Lento: molemmilla lajeilla siivet ovat puhtaan valkoiset, joten lentoon lähtevä lintu näyttää samanlaiselta.
- Ääni: maastossa varmin erottaja. Riekko on äänekäs ja nenäänsä soinnuttava, kiiruna hiljainen ja narahteleva.
Levinneisyys ja elinympäristö
Suomessa kiiruna pesii vain aivan pohjoisimman Lapin tuntureilla, avoimilla paljakka-alueilla. Tyypillisiä paikkoja ovat kivikkoiset rinteet ja tunturien karut lakialueet. Paikkalintuna kiiruna ei muuta minnekään, vaan pysyttelee ympäri vuoden ylhäällä paljakalla — toisin kuin riekko, joka viihtyy alempana tunturikoivikoissa.
Käyttäytyminen ja lisääntyminen
Kiiruna turvautuu suojaväriinsä pitkään: uhan lähestyessä se joko jähmettyy paikoilleen tai juoksee matalana suojaan, ja usein se lähtee lentoon vasta aivan kulkijan edestä. Soidin tekee koiraasta näkyvämmän — se kohoaa ilmaan ja palaa alas pitkässä liidossa. Vaaleina kesäöinä koiras saattaa tarkkailla reviiriään korkealta kiveltä tai kalliolta.
Soidin osuu huhti–toukokuulle, ja laji on yksiavioinen. Muninta tapahtuu touko–kesäkuussa. Munat ovat vaaleita ja tummatäpläisiä, ja pesä on rinteeseen kaivettu matala kuoppa kiven tai matalan kasvillisuuden suojassa. Pesää on hyvin vaikea havaita.
Ravinto
Kiirunan ravinto vaihtuu vuodenajan mukaan. Kesällä se syö monenlaista kasviravintoa: varpujen ja ruohojen silmuja ja lehtiä, siemeniä sekä marjoja. Talven tullen ruokavalio painottuu puumaiseen ravintoon, lähinnä tunturikoivun ja pajun silmuihin ja versoihin, ja sitä täydentävät variksenmarjat, joita on tarjolla vielä lumien aikaankin.
Metsästysaika
- Metsästysaika (kausi 2025–2026): 10.9.2025–31.3.2026.
- Kiirunaa saa metsästää vain kolmessa pohjoisimmassa kunnassa: Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella.
- Käytännössä kiirunaa metsästetään vähän, lähinnä riekkojahdin yhteydessä sivusaaliina.
- Tarkista aina voimassa olevat alueelliset rajoitukset ja metsästysajat ennen jahtiin lähtöä.
Lähde: Riistakeskus – kiiruna
Kanta
Kiirunan kanta on Suomessa pieni ja rajoittuu maan pohjoisimpaan kolkkaan. Yksilömääristä ei ole tarkkaa tietoa, sillä laji elää syrjässä vaikeakulkuisilla tunturialueilla. Myöskään pyydetyt määrät eivät ole suuria.