Yleiskuvaus
Karhu on Suomen suurin petoeläin ja yksi maamme neljästä suurpedosta. Se on kaikkiruokainen ja erittäin sopeutuvainen laji, joka tarvitsee laajoja ja rauhallisia elinalueita. Karhu on pääosin ihmisarka ja välttää kohtaamisia, mutta sen kanssa on syytä käyttäytyä varoen erityisesti naaraan ollessa pentujen kanssa.
Tuntomerkit
Karhu on kooltaan selvästi suurin kotimainen petoeläin: urokset painavat tyypillisesti 100–230 kg, naaraat 60–130 kg. Rakenne on massiivinen ja tanakka, jalat suhteellisen lyhyet, häntä hyvin lyhyt. Väritys vaihtelee vaaleanruskeasta lähes mustaan — yksittäinen karhu voi olla lähes mikä tahansa näistä sävyistä.
Käpälissä on viisi varvasta ja pitkät, kaartuvat kynnet, joita karhu ei pysty vetämään sisään kissaeläinten tapaan.
Jäljet ja maastomerkit
- Tassunjälki on suuri ja leveä: takajalan jälki muistuttaa ihmisen jalanjälkeä, etujalan jälki leveää kämmentä.
- Viiden varpaan kynnet näkyvät lähes aina jäljessä — tämä erottaa karhun jäljen selvästi muista kotimaisista petoeläimistä.
- Takajalka astuu käynnissä usein etujalan jäljen päälle tai sen yli.
- Kaivaukset, riepotellut myyrän ja muurahaiskeot sekä hajotetut lahot kannot kertovat karhun ravinnonhankinnasta.
- Talvipesä on yleensä tiheässä kuusikossa, kallionkolossa tai juuripaakun alla.
Erottaminen muista suurpedoista
Karhu on helppo tunnistaa — sen koko erottaa sen kaikista muista kotimaisista petoeläimistä.
- Koko: selvästi susi- ja ilveskokoluokkaa suurempi.
- Tassunjälki: leveä ja pyöreä, viisi varvasta kynnineen — suden jälki on selvästi pienempi ja muistuttaa koiran jälkeä.
- Liike: karhu kävelee jaloilla tasaisesti, keinuttaen — ei juokse kuten koiraeläimet.
Levinneisyys ja elinympäristö
Karhu esiintyy koko maassa, mutta kanta on tiheimmillään Itä- ja Pohjois-Suomessa, erityisesti Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Laji suosii laajoja metsä- ja suoalueita, joissa on riittävästi rauhaa ja ravintoa. Syksyllä karhu kerää rasvaa talvipesää varten ja vetäytyy lepoon marras–joulukuun vaihteessa, herää taas huhti–toukokuussa.
Käyttäytyminen
Karhu on pääosin yksineläjä. Naaras liikkuu pentujen kanssa ja puolustaa niitä voimakkaasti. Aktiivisimmillaan karhu on hämärässä ja öisin, mutta se liikkuu myös päivällä. Karhu on kaikkiruokainen: marjat, kasvit, hyönteiset, kala, raadot ja ajoittain hirvieläimet kuuluvat sen ruokavalioon.
Kiima-aika on kesä–heinäkuussa. Pennut syntyvät talvipesässä tammi–helmikuussa, tavallisesti 1–3 kerrallaan. Naaras hoitaa pentuja noin puolitoista vuotta.
Metsästysaika
Karhu on rauhoitettu laji. Metsästys tapahtuu kahdella eri luvalla:
- Poronhoitoalueella: 20.8.2025–31.10.2025 — maa- ja metsätalousministeriön vahvistaman kiintiön nojalla (ei koske vuotta nuorempaa pentua eikä naarasta, jota tällainen pentu seuraa)
- Muualla maassa: 20.8.2025–31.10.2025 — Suomen riistakeskuksen MetsL 41 a §:n 3 momentin mukainen poikkeuslupa (samat rajoitukset pentujen ja naaraiden osalta)
- Koko maa: Lisäksi MetsL 41 a §:n 1 momentin mukaisia poikkeuslupapäätöksiä; ajat ilmenevät kulloinkin voimassa olevista lupapäätöksistä.
- Tyypilliset pyyntimuodot: metsästys pysäyttävillä suurriistakoirilla tai ajavilla koirilla.
- Metsästys on kiellettyä pellolta, jolta sato on korjaamatta (nurmipeltoja lukuun ottamatta).
- Haaskan käyttö karhun metsästyksessä on kielletty.
Lähde: Riistakeskus – karhu
Kanta ja suojelu
Suomen karhukanta on arviolta 2 500–3 000 yksilöä. Laji on elinvoimainen ja kuuluu EU:n luontodirektiivin tiukasti suojeltuihin lajeihin. Kanta on kasvanut merkittävästi viime vuosikymmeninä. Kannanhoito perustuu alueellisiin kiintiöihin ja poikkeuslupiin, joiden tavoitteena on pitää kanta vakaana ja vähentää karhujen aiheuttamia vahinkoja erityisesti poronhoitoalueella.